Puuvillakankaisiin tutustumista

Ala-asteella aloitetaan ompelu joustamattomista kankaista, koska se on helpompaa. Minulle se ei kuitenkaan ole helpompaa kun olen niin tottunut tekemään joustavista kankaista saumurilla täyttä vauhtia huristellen, joten oppiakseni uutta halusin alkaa ommella nimenomaan joustamattomia kankaita.

Toisella koulussaolokerrallani tein lähes valmiiksi suorastaan syötävän suloisen (olen siihen tosi tyytyväinen!) mekon, jossa tyttäreni juhli 4-vuotissynttäreitään kun vielä aamulla ompelin vetoketjun paikalleen ja helman takaa kiinni. Olen todella tyytyväinen siihen miten nätisti sain alavarat toteutettua, mutta vetoketjujen kanssa taidan vielä harjoitella ankarasti. Vetoketju on oikein toimiva, mutta voisin mielestäni ommella sen vielä hitusen nätimminkin.

Olisin halunnut mekosta jonkun kivan sovituskuvan, mutta eihän tuommoinen vauhdikas pikkuneiti pysy paikallaan hetkeäkään. Positiivisena puolena tässä voin todeta, että on ainakin aivan selvää että mekossa on hyvä touhuilla ja vaikka juosta. Voisin kuvitella tämän mekon tulevan kesällä ihan arkikäyttöönkin, ohut puuvilla on mukavan kevyt materiaali eikä se silittäminen pesun jälkeen ole oikeasti niin kova homma kun kuvittelisi, varsinkin silityslauta ja -rauta eivät ole missään kaapin perällä. Tai se silittäminen ompelun eri työvaiheissa, vaikka sitä alunperin vähän vieroksuin.

Kolmannella kerralla olin todella väsyneenä koulussa, unohtanut kansioni ja kaikki ideani kotiin ja mieleen ei tullut oikein mitään mitä voisin tehdä. Meillä oli siellä kuitenkin samaan aikaan sisustusompelijoita paikalla, päätin harjoituksen vuoksi tehdä heidän tehtäviään. Ensimmäiseksi syntyi tyynyliina sillä taitesysteemillä, no suoraahan siinä ommeltiin ja se sujui kuin tanssi. Tyynyliina sai kaverinkin sittemmin kotona.

Seuraavaksi kokeilin pyöreää pientä sisustuskoria. Kaikki oli ihan yksinkertaista aina siihen asti, kun olisi pitänyt pohja ommella kiinni. Ensimmäinen pohja tuntui aivan siltä, että tämä ei todellakaan ole minun juttuni. Toisen kangaskerroksen pohja sujui jo paljon paremmin. Vaikka koin sitä koria tehdessäni, että se on ihan hirveää hommaa, niin päädyin ompelemaan vielä toisen korin, ettei kotona tule tappelua siitä kun ei ole kummallekin lapselle omaa. Toisen korin ompelu sujuikin sitten yllättäen kuin tanssi ja olin ihan ihmeissäni siitä kuinka helppoa se tuntui olevan. Kotona lapset olivat innoissaan koreista, niistä sai kivasti myös hatun kun vain laittoi päähän.

Kotitehtävänä minun pitäisi opetella ymmärtämään saumojen poikkileikkauksia. Olen minä niitä lappuja silmäillyt ja kyllä niissä jotain järkeä tuntuu olevan, mutta kaiken maailman merkintöjä on kyllä sellaiset määrät ettei niitä ihan heti opi ulkoa, varsinkin kun en ole niistä koskaan ennen kuullutkaan.

Tieni harrastuksen aloittamisesta tähän pisteeseen

Ajattelen usein, että ensimmäinen juttu jonka ompelin peruskoulun käsityötuntien jälkeen olisi olleet jo aikaisemmin mainitut vauvan housut, mutta olin innostunut ompelemaan kerran aikaisemminkin. Poikaa odottessani nimittäin keksin ostaa siivuja erilaisia kankaita ja ommella hänelle pienen tilkkupeiton äitini ompelukoneella. Sittemmin olenkin ommellut vielä oman tilkkupeiton pikkusiskolle, isomman yhteiseen käyttöön, oikein pienen pojan seeprikselle, sekä muutamia tilkkupeittoina vauvalahjoiksi ystäville. Sekin oli merkittävämpi juttu elämässäni, kuin osasin silloin arvata.

Kuten jo aikaisemmin toisessa tekstissä mainitsin, niin koen ompeluharrastukseni alkaneen aivan sattumalta, kun kylällä vain sattui olemaan kangaskauppa ja talossa ompelukone muuttaessamme mieheni lapsuudenkotiin. Alkuun piirtelin kaavoja ihan itse ostovaatteiden pohjalta. Ja lisäsin sitten niihin saumanvaroja ja kasvunvaraa... Lopputuloksena oli se, että osa alkuun tekemistäni vaatteista oli paljon isompia kuin olisi ollut tarvis. Äkkiä kuitenkin opin. Melko pian hankin kaksoisneulankin, että voin tehdä reunaan resorikanttauksen ja sitten opettelin tekemään bodyjä tulevalle vauvalle. Ja tietenkin nepparipihdit ja muovisia neppareita. Kehittelin mielelläni erilaisia tapoja tehdä bodymekkoja, mutta osa niistä nyt ei enää oikein omaa silmää miellytä kun en millään saanut bodyalaosan mekkoon kiinnittävää ommelta ommeltua suoraan. Tuolloin nimittäin myös välitin vähän vähemmän siitä onko jokin ommel täysin suora, oli ihanaa saada vaatteita tehtyä ihan itse ja kaikki päätyivät käyttöön virheistä huolimatta. 

Jossain vaiheessa minulla oli valtava samisteluinnostus, kun löysin nettikangaskaupat ja ihanat eriväriset samanlaiset kankaat. Tykkäsin tuolloin myös ommella haalareita haalareita, yleensä varustettuna valtavalla hiippahupulla. Nykyisin koen vetoketjujen ompelun joustaviin kankaisiin paljon hankalammaksi kuin tuolloin, joten nykyisin tulee harvemmin tehtyä edes vetoketjullista hupparia. 

Saumuri astui sitten vielä kuvioihin, olinhan minä sitä miettinyt mutta äitini sen sitten lopulta hankki kun tuli sopivaan hintaan vastaan. En tiedä etsitkö hän sitä, mahdollisesti koska äitini on aina kannustanut minua jatkamaan ompelua kun sen silloin aloitin. Myös tätini on kannustanut, sekä tietenkin aviomieheni joka ei koskaan kyseenalaista sitä tarviiko meidän lapset niin paljon vaatteita, vaan pitää harrastustani järkevänä vaikka niitä vaatteita todellakin on paljon. Ainakin siihen asti, kunnes lapsi mystisesti venyy jonkin yön aikana ja pääsen taas päivittämään kaapin. 

Reilun neljän vuoden aikana olen omasta mielestäni tullut paljon huolellisemmaksi ja perusjutut onnistuvat sujuvammin. En meinaa enää kestää virheitä itseltäni, joten tartun ratkojaan huomattavasti herkemmin kuin ennen. Käytän ottobren kaavoja usein, mutta tykkään edelleen keksiä omia ratkaisuja joten muutan lähes aina kaavaa oman mieleni mukaan. Kankaat ja ompelutarvikkeet ovat vähitellen vallanneet enemmän ja enemmän kaappitilaa ja ompelupisteeni on siirtynyt keittiöstä isompaan tilaan olohuoneen nurkkaan. Ottobrelehtiä on alkanut kertyä ja valmiiksi piirrettyjä kaavoja kansioiden muovitaskuihin, vaikka käytän aika paljon samoja kaavoja perusvaatteisiin etenkin pojan kohdalla.