Koulu alkaa huomenna...mua pelottaa!

Viime keväänä hain kouluun ja sain koulupaikan. Alkoi kesästä nauttiminen, yritin keskittyä siihen kun vielä hetken aikaa saan olla lasten kanssa ihan rauhassa kotosalla. Kesän aikana onnistuin hyvinkin rentoutumaan, mutta viime perjantaina se sitten iski. Kauhea paniikki. Koulu alkaa jo seuraavana perjantaina. Alkukuusta sain ommeltua penaalin tyttärelleni kun hänkin halusi penaalin kun isoveljelläkin on, mutta omani tekoa vitkuttelin sitten viimeiseen päivään asti. Koska eihän sitä nyt mitenkään voinut tehdä ajoissa kun se tarkoittaa koulun alkua. Niistä tuli aika persoonalliset, en oikeastaan usko että trikootilkuista penaalin teko on käynyt ihan hirveän monen mielessä. Käsittääkseni penaalit ovat yleensä joustamatonta materiaalia, mutta onpahan nämä mukavan pehmeän tuntuiset.

Toisina päivinä ajattelen että haluan olla kerrankin paras ja tehdä kaiken niin hyvin ja täydellisesti kuin ikinä osaan. Sitten taas seuraavana päivänä pelkään että olenkin ihan p*ska ja en osaa mitään ja opettajat ja kaikki on ihan pettyneitä kun ottivat minut siihen koulutukseen. Toisinaan suunnittelen koulun jälkeisiä asioita itsevarmoin mielin, mutta sitten taas iskee ahdistus että mitä olen tekemässä ja joudun rauhoittumaan ja miettimään taas että nyt se koulu ensin. Ja sitten alkaa taas pelottaa se että olen menossa kouluun, olenhan sentään ollut kotona kuusi vuotta ja kaikki tuntuu niin uudelta ja pelottavalta.

Jännittää ihan hirveästi, en tiedä miten aijon saada nukutuksi ensi yönä. En oikeastaan edes tiedä mitä ensimmäiset kaksi päivää pitävät sisällään ja minkälaisia tehtäviä on luvassa. En tiedä vielä saanko oikeasti opiskeltua päivisin isomman lapsen ollessa eskarissa, kuten olin ajatellut. Jännittää ihan hirveästi kaikki.

Tieni harrastuksen aloittamisesta tähän pisteeseen

Ajattelen usein, että ensimmäinen juttu jonka ompelin peruskoulun käsityötuntien jälkeen olisi olleet jo aikaisemmin mainitut vauvan housut, mutta olin innostunut ompelemaan kerran aikaisemminkin. Poikaa odottessani nimittäin keksin ostaa siivuja erilaisia kankaita ja ommella hänelle pienen tilkkupeiton äitini ompelukoneella. Sittemmin olenkin ommellut vielä oman tilkkupeiton pikkusiskolle, isomman yhteiseen käyttöön, oikein pienen pojan seeprikselle, sekä muutamia tilkkupeittoina vauvalahjoiksi ystäville. Sekin oli merkittävämpi juttu elämässäni, kuin osasin silloin arvata.

Kuten jo aikaisemmin toisessa tekstissä mainitsin, niin koen ompeluharrastukseni alkaneen aivan sattumalta, kun kylällä vain sattui olemaan kangaskauppa ja talossa ompelukone muuttaessamme mieheni lapsuudenkotiin. Alkuun piirtelin kaavoja ihan itse ostovaatteiden pohjalta. Ja lisäsin sitten niihin saumanvaroja ja kasvunvaraa... Lopputuloksena oli se, että osa alkuun tekemistäni vaatteista oli paljon isompia kuin olisi ollut tarvis. Äkkiä kuitenkin opin. Melko pian hankin kaksoisneulankin, että voin tehdä reunaan resorikanttauksen ja sitten opettelin tekemään bodyjä tulevalle vauvalle. Ja tietenkin nepparipihdit ja muovisia neppareita. Kehittelin mielelläni erilaisia tapoja tehdä bodymekkoja, mutta osa niistä nyt ei enää oikein omaa silmää miellytä kun en millään saanut bodyalaosan mekkoon kiinnittävää ommelta ommeltua suoraan. Tuolloin nimittäin myös välitin vähän vähemmän siitä onko jokin ommel täysin suora, oli ihanaa saada vaatteita tehtyä ihan itse ja kaikki päätyivät käyttöön virheistä huolimatta. 

Jossain vaiheessa minulla oli valtava samisteluinnostus, kun löysin nettikangaskaupat ja ihanat eriväriset samanlaiset kankaat. Tykkäsin tuolloin myös ommella haalareita haalareita, yleensä varustettuna valtavalla hiippahupulla. Nykyisin koen vetoketjujen ompelun joustaviin kankaisiin paljon hankalammaksi kuin tuolloin, joten nykyisin tulee harvemmin tehtyä edes vetoketjullista hupparia. 

Saumuri astui sitten vielä kuvioihin, olinhan minä sitä miettinyt mutta äitini sen sitten lopulta hankki kun tuli sopivaan hintaan vastaan. En tiedä etsitkö hän sitä, mahdollisesti koska äitini on aina kannustanut minua jatkamaan ompelua kun sen silloin aloitin. Myös tätini on kannustanut, sekä tietenkin aviomieheni joka ei koskaan kyseenalaista sitä tarviiko meidän lapset niin paljon vaatteita, vaan pitää harrastustani järkevänä vaikka niitä vaatteita todellakin on paljon. Ainakin siihen asti, kunnes lapsi mystisesti venyy jonkin yön aikana ja pääsen taas päivittämään kaapin. 

Reilun neljän vuoden aikana olen omasta mielestäni tullut paljon huolellisemmaksi ja perusjutut onnistuvat sujuvammin. En meinaa enää kestää virheitä itseltäni, joten tartun ratkojaan huomattavasti herkemmin kuin ennen. Käytän ottobren kaavoja usein, mutta tykkään edelleen keksiä omia ratkaisuja joten muutan lähes aina kaavaa oman mieleni mukaan. Kankaat ja ompelutarvikkeet ovat vähitellen vallanneet enemmän ja enemmän kaappitilaa ja ompelupisteeni on siirtynyt keittiöstä isompaan tilaan olohuoneen nurkkaan. Ottobrelehtiä on alkanut kertyä ja valmiiksi piirrettyjä kaavoja kansioiden muovitaskuihin, vaikka käytän aika paljon samoja kaavoja perusvaatteisiin etenkin pojan kohdalla.

Ompelua lapsille ja lasten kanssa, sekä muuta pohdintaa

Koska ompelen nimenomaan lastenvaatteita ainakin suurimmaksi osaksi, ajattelin että voisin kirjoittaa omia ajatuksiani vaatteista. Makuja on toki monenlaisia ja hyvin todennäköisesti löytyy ihmisiä joiden mielestä minulla ei ole minkäänlaista tyylisilmää.

Ykkösasia on käytännöllisyys, mikä on todennäköisesti vähemmän yllättävää. Käytän joustavia materiaaleja, koska koen ne kaikkein mukavimmiksi. Toisaalta en oikein ole ommellut joustamattomista muuta kuin verhoja ja sisustustyynyjä, mutta se on todennäköisemmin seuraus kuin syy. Innostun välillä kokeilemaan uusia juttuja, mutta varsinkin pojan kohdalla olen huomannut käyttäväni muutamaa hyväksi todettua kaavaa. Myös tyttö kiipeäisi mielellään puuhun, joten vaikka hän hameita ja mekkoja rakastaakin monien pienten tyttöjen tapaan, niin pidemmät helmat saavat jäädä yömekkoihin. Taskut pojan housuissa ovat nykyään tärkeät ja tyttö se vasta tykkääkin laittaa pieniä aarteita taskuun jos sellainen vaate päälle sattuu. Pitänee muistaa ommella hänelle enemmän taskuja vaatteisiin...

Ulkonäössä on todella tärkeää, että myös lapsi tykkää vaatteesta. Nykyisin selaan kangaskauppoja usein niin, että etsin ensin kankaat joista lapset voisivat tykätä (ja joista itsekin pidän) ja sitten varmistan lapsilta kelpaavatko ne heille. Poika tykkää sanoa mitä kankaasta pitäisi tehdä hänelle, mutta ompeluni kiinnostaa häntä lähinnä siinä vaiheessa kun olen tehnyt hänen juttunsa valmiiksi. Tyttö tykkää antaa tarkempia ohjeita ja etsiä kanssani kaavoja, joilla voisimme toteuttaa hänen ajatuksiaan. Hän myös mielellään seuraa vaatteen valmistusprosessia ja auttaa esimerkiksi antamalla minulle nuppineuloja ja ottamalla niitä pois kun olen leikannut kankaan kaavan mukaan. 

Meidän lapset hakevat usein itse vaatteet kaapista (osaavat ottaa talvella enemmän vaatetta päälle ja kesällä vähemmän, ohjeistusta tarvitaan lähinnä kun sääolot poikkeavat merkittävästi edellisestä päivästä), joten pääsen toisinaan näkemään yllättäviä yhdistelmiä. Lapsilla on kuitenkin jopa yllättävän paljon silmää sille, mitä kannattaa laittaa päälleen samalla kertaa ja varsinkin tyttö tykkää yhdistellä vaatteita joissa on esimerkiksi saman eläimen kuva. 

Lastenvaatteiden ompelussa on parasta se, kun lapsi on iloinen nähdessään valmiin vaatteen ja haluaisi laittaa sen heti päälleen. 

Uuden blogin alku

Hei vain kaikille, jotka ovat eksyneet lukemaan tätä. Ajattelin aloittaa itsestäni, kertoa vähän minkälainen ompelija täällä ruudun tällä puolen kirjoittelee.

Minut tunnetaan nimellä Eppu, olen kahden lapsen äiti ja olen jokusen vuoden ollut myös harrasteompelija, mutta siihen asiaan on nyt tulossa muutos. Aikaisemmin olen kirjoittanut jotain lifestyle/mammablogin tyyppistä, mutta lasten kasvaessa heidän yksityisyyttään on alkanut väkisinkin miettiä enemmän joten kirjoittaminen siellä on lopulta jäänyt hyvin vähäiseksi. Ompeluistani kuitenkin haluan kirjoittaa, joten parhaalta vaihtoehdolta tuntui aloittaa jälleen puhtaalta pöydältä.

Palataan vielä siihen muutokseen josta puhuin. Olen lähdössä opiskelemaan näyttötutkintona käsityöntekijäksi, eli en olekaan pian enää harrastelija. Opintojen alku jännittää kovasti, koen oppineeni kyllä hyvin paljon itse tehden edellisen neljän vuoden aikana, mutta aina on varaa parantaa ja tulen varmasti oppimaan hyvin paljon täysin uusia asioita opiskelujeni aikana. En ihan täysin vielä tiedä ennen aloituspäivää että mitä kaikkea meille on luvassa, mutta se selvinnee minulle pian ja mahdollisille lukijoille sitä mukaa kun pääsen tekemään.

Ompeluhistoriastani sen verran, että peruskouluaikana viihdyin kyllä hyvin käsityötunneilla, mutta en koskaan tehnyt siellä mitään erikoisempia juttuja joten en ollut sinänsä mikään huippuoppilas. Virkkasin ja neuloin tuolloin kotona jonkin verran, kotona olevan ompelukoneen kanssa en tullut toimeen. Vuonna 2012 odottaessani esikoista lueskelin paljon ompelublogeja ja kadehdin ihmisten osaamista, innostuin jopa hankkimaan suikaleita erilaisia kankaita ja ompelemaan esikoiselle tilkkupeiton äitini luona hänen koneellaan. Sitten sai ompelut taas jäädä joksikin aikaa.

Vuonna 2014 muutin mieheni kanssa asumaan hänen lapsuudenkotiinsa. Talossa sattui olemaan ennalta ompelukoneita oikeastaan jopa kaksin kappalein, vanha necchi joka toimii tänäkin päivänä pöytänä ompelukoneelleni ja saumurille, sekä ihan nykyaikainen ompelukone. Lisäksi kylältä löytyi kangaskauppa ja jotenkin kangaskaupan olemassaolo ja ompelukone yhdistyivät ja päädyin ompelemaan pieniä housuja silloin vielä mahassani olleelle tyttärellemme. Sitten huppari lopuista kankaista, vetoketjun kanssa ei mennyt ihan nappiin kun ostin vahingossa umpivetoketjun mutta se ei haitannut menoa. Sitten lisää kangasta, tiikerihuppari tulevalle isoveljelle. Ja housut sen kaveriksi. Ompelukärpänen oli jo päässyt puremaan vaikka ompelukone menikin vielä vaihtoon, kun en ymmärtänyt kunnolla sitäkään konetta. Tarvitsin kuitenkin tekemistä uudessa paikassa ja kotona ompelu tuntui sopivalta, en osannut aavistaakaan kuinka iso osa elämääni se tulisi olemaan...